Yleensä alkuorientaatiot on maanantaina ja torstaina mutta meillä oli poikkeus ja se pidettiin viime sunnuntaina. Mikä oli hyvä asia koska päästiin heti hommiin ja pari vapaaehtoista lähti seuraavana maanantaina kotiinsa joten saatiin edes yksi päivä seurata että mitä tullaan tekemään. Elikkä minusta tuli yhdessä yössä enkunope. Ei ihan helpoin homma kaikenkaikkiaan, mutta onneksi tällä hetkellä tukenani on norjalainen entinen matikanopettaja Tor ja hänen vaimonsa Ingunn. Englannin kursseja on 4: foundation eli perustaso ja tasot 1-3. Tasoilla 2 ja 3 mennään jo aika pitkälti kieliopin parissa ja ei ole ollut ihan helppoa yrittä opettaa toisille kielioppisääntöjä joista ei itsekkään ole ihan varma ja varmasti itsekkin puhuu väärin jatkuvasti. Kuitenkin edeltäjämme on tehneet ihan älyttömän ison ja hienon työn; meillä on valmiit tuntisuunnitelmat. Katotaan vaan listasta että mikäs tunti tänään on, mikä aihe ja mitä materiaaleja tulostetaan.
Oppilaita on vaihtelevasti, kolmostasolla vain viisi ja 1 taso taas on jaettu kahteen porukkaan joissa kaikkiaan on n.20 henkeä. Waitinglistit on täynnä. Ihmisillä on kova tarve päästä opiskelemaan englantia, mutta resurssit ei oikein tahdo riittää. Meitä vapaaehtoisia on tällä hetkellä 4 + 2 koordinaattoria. Kolme meistä eli minä ja norjalainen pariskunta vedetään enkunkursseja ja yksi pitää taloa pystyssä. Koordinaattoreilla on vähän erilaiset hommat. Norjalainen pariskunta lähtee takaisin kotiin ensi keskiviikkona eli sen jälkeen ollaan aika kusessa. Seuraava vapaaehtoistyöntekijä saapuu kaiketi 14.1.

Drop Center ulkopuolelta
Päivärythmi on suunnilleen tälläinen: Drop Center aukeaa 10.00 eli meidän pitäisi olla siellä 9.45. Herään vaille 8, käyn nappasemassa veden lämmityksen päälle ja takas nukkumaan n. puoleksi tunniksi. Sitten suihkun kautta menoks. Norjalainen pariskunta on nyt toistaiseksi kyydittänyt mua. Tästä ajaa 15-20 minuuttia Morian kylään jossa Drop center sijaitsee. Klo.10-13 on Holiday cafe. Kaikki saa tulla, tarjolla on kahvia/teetä ja keksejä. Moni tulee juttelemaan meidän ja toisten kanssa, joku haluaa oppia englantia ja suurinosa lämmitellä sisällä. Ilmainen wifi toimii myös houkuttimena. Tupa on usein täynnä.
Luokkahuone ja lasten nurkkaus, samaa tilaa kaikki
Cafe suljetaan klo.13. Siivotaan ja tiskataan. Huoneistoon ei tule lämmintä vettä ja tiskikonetta ei ole. Eli suomeksi keitetään vesi ja tiskataan vadissa. Tässä välissä usein valmistellaan enkuntunteja ja käydään lounaalla jossain. Enkuntunnit on klo.15-16.30. Sitten taas siivotaan ja valmistellaan tilat. Alakerrasta tulee Minidrops, vain naisille ja lapsille kuuluva tila ja yläkerta taas on miesten valtakuntaa. Yläkerrassa on ompelukoneita ja silitysrauta jotka ovat todella kovassa käytössä. Juttelua, kortin peluuta, musiikkia, teetä/kahvia ja keksejä. Monina iltoina on jouduttu laittamaan ulko-ovi lukkoon ja käännyttämään ihmisiä pois. Maximi henkilömäärä yläkertaan on 30 henkeä. Alakerrassa on nyt ollut hiljaisempaa, parhaimmillaan 7 naista ja muutama lapsi. Vaikka ihmisiä on vähän tai ei ollenkaan niin hommaa riittää. Lahjoitusvaatteita on iso pino odottamassa pesua. Täällä kun talot on kylmiä ja kosteita niin vaatteet ei meinaa kuivua millään. Kaikkea tavaraa on paljon niin lajitellaan niitä, heitetään rikkinäisiä pois ja yritetään pitää kaikki järjestyksessä.

Portaat yläkertaan



Yläkerran olohuone ja ompeluhuone. Olohuoneessa pidetään myös enkuntunteja
Minidrops ja yläkerta suljetaan 19.30. Lattiat lakaistaan ja mopataan, leluja putsataan ja tiskataan astiat. Päästään yleensä lähtemään kaheksan aikoihin. Sitten koko porukalla syömään, nukkumaan ja aamulla taas uudestaan. Yleensä lauantait on vapaapäiviä, mutta Drop in the ocean perustaja Trude Jacobsen saapui eilen vierailemaan niin tänään on sitten vähän juhlallisuuksia.
https://www.drapenihavet.no/en/how-a-drop-in-the-ocean-was-born-2/


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti