Lienee kiistatonta, että olot Morian leirillä on kauheat. Meillä on täällä pari toimittajaa eräästä norjalaisesta lehdestä. He haastattelevat ihmisiä ja pyytävät kertomaan tarinansa. Ja kertomaan millaista Morian leirillä on. Särkee sielua kuunnella noita tarinoita.
Eräs mies, tuttu, käy Drop Centerissä usein ja on myös enkuntunneilla. Hän suostui kertomaan tarinansa sillä ehdolla että hänen nimeään eikä kuvaansa julkaista missään. Hänen perhettään kotona Irakissa on uhkailtu ennenkin samanlaisen asian tiimoilta. Hän ei halua kokea sitä toiste.
Hänellä on asiat hieman paremmin omasta mielestään. Hän asuu iso boksissa eli kontissa eikä teltassa. Samassa boksissa asuu 14 ihmistä. Hänen oma henkilökohtainen tilansa on lattialle levitetty viltti, jonka päällä hän nukkuu.
Leirillä ei ole sääntöjä. Hän kysyy että miksi kukaan ei tee mitään jotta elinolot muuttuisivat. Ihmiset ryöstävät toisiaan ja käyvät päälle veitsen kanssa. Hän näyttää kuvia ja videon kun miesjoukko kävi naisen kimppuun. Koska nainen otti huivin pois päästään ja näytti hiuksensa.
Häntä ärsyttää kun elintasopakolaiset ja turvapaikanhakijat niputetaan samaan kastiin.
Eräs tyttö, myöskin tuttu kasvo täällä. Hän täytti juuri 14-vuotta. Hänen on ollut useamman vuoden pakolaisena perheensä kanssa. Hän ei ole ollut koulussa pariin vuoteen. Hän kertoo että leirillä on poliisi tai jotain virkapukuisia tyyppejä. Mutta he eivät välitä. Jos jotain tapahtuu, he katsovat toiseen suuntaan.
Eräs poika, hänkin tuttu tyyppi. 16-vuotta. Hän on kahden siskonsa, veljensä ja vanhempiensa kanssa täällä. Isoveli asuu Saksassa. Poika ikävöi veljeään, he eivät ole nähneet toisiaan kolmeen vuoteen. Poika miettii että mitä tapahtuu seuraavan kahden vuoden aikana. Hänestä tulee täysi-ikäinen. Jos hän ei saa turvapaikkaa kahden vuoden sisällä, mitä sitten tapahtuu.
5v tyttö toivoi makuuhuonetta, jossa voisi nukkua rauhassa. Teltassa ei saa nukuttua kunnolla.
Päivän hyvä työ tehty; sain dvd-soittimen toimimaan ja pojalle Toy Story 2 pyörimään. Lämmintä kaakaota, keksejä. Mutta parasta oli kuitenkin paperilennokki. Sitä heiteltiin varmaan puoli tuntia. Sokerihumala saattoi vaikuttaa asiaan..
Noh ei väliä, pääasia että saatiin lapsi nauramaan ja leikkimään.
Drop Centerin kouluryhmässä on yksi hirmu ihana poika. Silmät täynnä säihkettä, välillä vähän adhd, puhuu kokoajan. Ei väliä vaikka meistä kukaan ei ymmärrä farsia niin paljon että voisimme tietää mistä hän puhuu. Ei haittaa, hän höpöttää silmät kirkkaina ja nauraa välillä. Eipä siinä voi muuta tehdä kuin hymyillä ja nauraa perässä. Ja toivoa että edes tälle pojalle kävisi hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti