Ajattelin että kerron aluksi vähän että kuka, mitä, missä, miksi;
Olen ihan perus katujentallaaja joka on kotoisin etelästä Turun lähettyviltä, mutta vuosien saatossa jo melko savolaistunut ja Kuopioon kotikolon tehnyt naisimmeinen. Olen hyväpalkkaisessa ja siistissä sisätyössä, nimittäin hoitsun hommissa.

Eläimet ovat lähellä sydäntä, omistan kaksi kissaa ja olen käynyt hevoslukion. Lentopalloa olen hakannut ja ratsastusta harrastanut melkeen koko ikäni. Jonkin verran on tullut matkusteltua ulkomailla, lähinnä perheen kanssa. Vietin vaihto-oppilasvuoden Intiassa 2009-2010.
Tuossa reilun kolmen viikon päästä vaihdan vähän maisemaa ja työnkuvaa sillä lähden Kreikkaan vapaaehtoistöihin kuukaudeksi. Vieläkään en tiedä täysin mikä siellä odottaa, mutta ainakin kova duuni ja huonot olosuhteet sekä väsyneet, apua tarvitsevat ihmiset.
Järjestö, jonka siivellä lähden, on perustanut pakolaisleirin lähelle päiväkeskuksen jossa on erilaista tekemistä. Sinne tarvitaan tekijöitä. Ja tarvikkeita. Ja vilttejä sekä villasukkia. Ja leffoja. Ja muuta ajanvietettä. Kun aika käy pitkäksi niin levottomuus lisääntyy..
Myös lapsille pitäisi keksiä tekemistä ja antaa mahdollisuus olla lapsi ja leikkiä. Vapaaehtoistyöntekijöiden määrä on kehno joten eri järjestöt käyttävät toistensa työntekijöitä milloin mihinkin tarvitaan. Kaikkea ruuanjaosta varastohommiin. Lisäksi on laivaspottausta; yövuorolaiset ajelevat tiimeissä pitkin rannikkoa ja spottaavat saarelle tulevia pakolaisveneitä.
Moria pakolaisleiriä on sanottu euroopan Guantanamoksi, siitä voi vähän päätellä että millanen tilanne siellä on.
Olen monesti ajatellut että olisi kiva päästä tekemään jotain oikeaa ja auttaa muita. Lokakuussa laitoin töpinäksi ja hakemusta menemään. Muutamassa viikossa tuli vastaus; Welcome to Lesvos. Sitten lentolippuja ostamaan ja asuntoa etsimään.
Airbnb:n kautta löysin mukavan oloisen kämpän. Siellä asuu omistaja itse kahden kissan ja koiran kanssa eli enemmän kuin sopiva asuinjärjestely minulle. Enää auto puuttuu. Pakkaaminen on täysin aloittamatta, mitä kaikkea tuollaisella reissulla voisi tarvita..
Tänne sitten päivittelen kuulumisia, tunnelmia ja kuvia. Ehkä tästä blogista on joskus hyötyä jollekkin joka on ajatellut lähteä tekemään töitä vapaaehtoisesti.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti