Täällä ollaan

Noniin vihdoin matka pääsi alkamaan ja pääsin jopa perille asti. Pikkusen jo jännitti kun heti ensimmäinen lento Hesasta oli myöhässä, että kerkeenkö edes ekalle jatkolennolle. Muutama juoksuaskel piti ottaa niin hyvin kerkesi.
Laukunjättö tiskillä setä tuijotti mietteliäänä tietokoneen ruutua ja totesi sitten; "Joo oli pakko tarkistaa toi final destination ku oli nii eksoottinen, Mytilini.." Jepjep.



Ateenassa oli tosi aurinkoista ja lämmintä, Lesvoksella taas pilvistä ja sadettakin teki. Tollasella ihanalla pikkusella potkurikoneella lennettiin.

Tää kämppä on todellakin pikkusen syrjässä, monen mutkan takana ja lähellä kukkulaa. Emäntä on vanhemmanpuoleinen täti ihminen. Koiria on kaksi ja kissoja varmaan viistoista. Talossa on kyllä kylmä! Pattereita on mutta ei taida olla päällä. Onneks on villasukkia mukana. Sängyssä on jonkinsortin sähköpeitto niin sen kun napsautin päälle ja kaivauduin peiton alle niin hyvät parin tunnin päikkärit sai vedettyä kuola poskella. Koneessa sai tosi hyvin nukuttua vartin kerrallaan.. Aamulla oli kahdelta herätys niin voisi sanoa että nyt vähän väsyttää.

Eipä tässä varmaan sen kummosempia osaa vielä sanoa. Tässä on nyt mun koti seuraavan kuukauden verran. Pian pääsen toivottavasti tositoimiin niin eiköhän se tästä lutviudu. Ruokaa ja unta niin lähtee elämä rullaamaan. Maanantaina kilahtaa pätkäduunin palkka tilille niin sitä odotellessa että oliko kaiken vaivan arvoista :D

Hakuprosessi

Mietin että oisko pitäny vähän kertoa tästä hakemisprosessista. Ja ehkä ajatusprosessistakin.

Tosiaan usein olen ajatellut että ois kiva tehdä jotain vapaaehtoisesti. En sitten kuitenkaan ole ikinä osannut sitoutua mihinkään vapaaehtoistöihin. Muun elämän ja työn ja kaiken ohessa tekeminen tuntuu hankalalta. En oikeen ole sellanen duracelpupunen ja tee sataa eri asiaa samaan aikaan. Mieluummin teen yhden asian kerrallaan. Koskaan ei voi tietää missä on hetken päästä. Esimerkiksi viime kesänä kun Kuopiosta ei tuntunut töitä löytyvän niin lähdin sitten Lappiin töihin.. Oispa ollut kiva kun oisin ollut sitoutunut johonkin vapaaehtoishommaan ja sitten ilmottanut että Juu niin tuota en nyt sitten tuukkaan ainakaan pariin kuukauteen kun keksin tälläsen homman.

Vähän samantyylinen aivopieru tämäkin kyllä oli.. Mietin että oispa kiva lähtee ja noniin toisaalta tossa loppuvuodesta vois olla sellanen sauma et voisin lähtee, pitäisköhän harkita asiaa. Sitten eikun googlettamaan. Kattelin kaikkea Somaliasta Jemeniin. Mietin että ehkä en nyt aijo olla kovin kauaa reissussa niin oisko järkevämpää valita joku vähän tutumpi kulttuuri ja maa joka ei olis hyvin kaukana. Sitten löytyi Kreikka ja Kreikan pakolaistulva ja huutava pula työntekijöistä. Kypsyteltiin äitin kanssa asiaa parisen tuntia. Äitihän oli sitä mieltä että tottakai kannattaa lähteä. Sitten kohdetta valitsemaan ja hakemus lähti samalla kertaa. Norjalainen järjestö Dråpen i Havet vaikutti luotettavalta. Sieltä löytyi infot myös englanniksi ja sanottiin että kaikki ovat tervetulleita töihin kunhan täyttävät muutaman kriteerin: pitää olla yli 25v, pitää pystyä sitoutumaan työhön vähintään 10 päiväksi, pitää olla joustava ja ennen kaikkea pitää olla valmis käärimään hihat ja tekemään pitkää päivää töitä.
Sekin vaikutti valintaan että järjestö ei peri vapaaehtoistyöntekijöiltä viikko/kk maksua. Tai no okei perii, 10e/kk. Aika moni järjestö perii isompia rahoja, summat vaihtelevat riippuen kohteesta. Puhutaan kuitenkin sadoista dollareista.

Taisi mennä kolme viikkoa odotellessa kunnes sitten sähköpostiin kilahti viesti että tervetuloa. Siitä sitten lentoja ostamaan. Tein niinkin fiksun valinnan että ostin sellasen lennon joka lähtee kuuden maissa. Aamulla. Eli mun pitää olla kentällä joskus neljän jälkeen. Aamulla. Eli kun vien kissat hoitoon äitille Paimioon niin mun pitää lähteä bussilla kohti Helsinki-Vantaata about kahdelta, aamulla. Voi venäjä ja siitä sellanen mukava 8,5 tunnin matkustus ni ai että on fressi olo. Noh kerrankos sitä.

Hyväksymisen jälkeen sai kutsun Facebookki ryhmään jossa on muitakin pian Lesvokselle saapuvia DiH eli Dråpen i Havet ihmisiä. Sieltä vähän vinkkiä että mistä kannattaa asuntoa katsella. Loppujen lopuksi löysin kämpän Airbnb:n kautta. Kuulema saarella on ollut jonkin verran skismaa paikallisten ja pakolaisten kanssa että kaikki ei todellakaan halua majottaa näitä pirulaisia jotka auttavat pakolaisia. Itse pääsin aika helpolla kun äkkiä se asunto sitten löytyi. Oikein mukavan sellasen pienen pienen sivukadun varrella, eksyn varmana ainakin sata kertaa.

Mutta niin, ei se hakuprosessi kovin kummoinen ollut. Eikä tainnut olla ajatusprosessikaan. Nyt sitten taas odotellaan. Joulua ja lähtöä.

Kuvassa on nuolella merkattu saari jonne menen. Kuten näkyy niin Turkki on melkoisen lähellä

Alkutiedot

Ajattelin että kerron aluksi vähän että kuka, mitä, missä, miksi;

Olen ihan perus katujentallaaja joka on kotoisin etelästä Turun lähettyviltä, mutta vuosien saatossa jo melko savolaistunut ja Kuopioon kotikolon tehnyt naisimmeinen. Olen hyväpalkkaisessa ja siistissä sisätyössä, nimittäin hoitsun hommissa.



Eläimet ovat lähellä sydäntä, omistan kaksi kissaa ja olen käynyt hevoslukion. Lentopalloa olen hakannut ja ratsastusta harrastanut melkeen koko ikäni. Jonkin verran on tullut matkusteltua ulkomailla, lähinnä perheen kanssa. Vietin vaihto-oppilasvuoden Intiassa 2009-2010.

Tuossa reilun kolmen viikon päästä vaihdan vähän maisemaa ja työnkuvaa sillä lähden Kreikkaan vapaaehtoistöihin kuukaudeksi. Vieläkään en tiedä täysin mikä siellä odottaa, mutta ainakin kova duuni ja huonot olosuhteet sekä väsyneet, apua tarvitsevat ihmiset.
Järjestö, jonka siivellä lähden, on perustanut pakolaisleirin lähelle päiväkeskuksen jossa on erilaista tekemistä. Sinne tarvitaan tekijöitä. Ja tarvikkeita. Ja vilttejä sekä villasukkia. Ja leffoja. Ja muuta ajanvietettä. Kun aika käy pitkäksi niin levottomuus lisääntyy..
Myös lapsille pitäisi keksiä tekemistä ja antaa mahdollisuus olla lapsi ja leikkiä. Vapaaehtoistyöntekijöiden määrä on kehno joten eri järjestöt käyttävät toistensa työntekijöitä milloin mihinkin tarvitaan. Kaikkea ruuanjaosta varastohommiin. Lisäksi on laivaspottausta; yövuorolaiset ajelevat tiimeissä pitkin rannikkoa ja spottaavat saarelle tulevia pakolaisveneitä.

Moria pakolaisleiriä on sanottu euroopan Guantanamoksi, siitä voi vähän päätellä että millanen tilanne siellä on.

Olen monesti ajatellut että olisi kiva päästä tekemään jotain oikeaa ja auttaa muita. Lokakuussa laitoin töpinäksi ja hakemusta menemään. Muutamassa viikossa tuli vastaus; Welcome to Lesvos. Sitten lentolippuja ostamaan ja asuntoa etsimään.
Airbnb:n kautta löysin mukavan oloisen kämpän. Siellä asuu omistaja itse kahden kissan ja koiran kanssa eli enemmän kuin sopiva asuinjärjestely minulle. Enää auto puuttuu. Pakkaaminen on täysin aloittamatta, mitä kaikkea tuollaisella reissulla voisi tarvita..

Tänne sitten päivittelen kuulumisia, tunnelmia ja kuvia. Ehkä tästä blogista on joskus hyötyä jollekkin joka on ajatellut lähteä tekemään töitä vapaaehtoisesti.